• POLKUJUOKSU

    Miten olisi juoksuretki Ylläksen kauneimmille poluille?

     

    Polkujuoksupyrähdys: lähimaaston parhaat polut

    Äkäslompolon ympäristössä luikertelee läjäpäin niin merkittyjä kuin merkitsemättömiäkin polkuja. Pyrähdyksen aikana kopaistaan niistä parhaita paloja. Retkellä pääasiassa juostaan, mutta toki ympäristön ihailuun löytyy aina hetki rauhaisaa taukoaikaa. Ryhmät kootaan juoksukunnon ja -innon mukaan. Näin ollen polkujuoksypyrähdys passaa sekä polkujuoksun ensikertalaiselle että kokeneelle juoksijalle, joka ei halua huolia reittisuunnittelusta.

     

    Sisältää: Opastuksen, pienen evään, kuljetukset Jounin kaupalta ja takaisin

    Ota mukaan: Säähän sopiva juoksuvaatetus ja mieluiten polkujuoksukengät

    Kesto & matka: n. 1,5 h & 10 km (matka ryhmän vauhdin mukaan)

    Hinta: 2–3 hlöä 45 €/hlö, 3–6 hlöä 35 €/hlö

     

    Puiston pienet polut: pidempi retki erämaisemmille poluille

    Oli sesonki kuinka täynnä hulinaa hyvänsä, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto lähiympäristöineen kätkee metsiinsä rauhallisia, pieniä polkuhelmiä. Ne vain pitää tietää. Tällä pidemmällä puolen päivän retkellä kirmailemme näitä polkuja sydämmemme kyllyydestä. Toki ryhmän toiveiden mukaan rauhassa nauttien tai vähän vauhdikkaammin rallatellen. Sisältää pientä evästä.

     

    Sisältää: Opastuksen, pienet eväät, kuljetukset Jounin kaupalta ja takaisin

    Ota mukaan: Säähän sopiva juoksuvaatetus taukotakkeineen, polkujuoksukengät, omaa evästä/energiaa ja juomaa juoksuun soveltuvassa repussa tai liivissä

    Kesto & matka: n. 4 h & 18–30 km (matka ryhmän vauhdin mukaan)

    Hinta: 2–3 hlöä 95 €/hlö, 3–6 hlöä 80 €/hlö

     

     

    Yöttömän yön yöjuoksu

    On yöjuoksuja - ja sitten on yöjuoksuja. Parin tunnin juoksuretki valoisassa kesäyössä tai jo hämärtyvässä loppukesän illassa on taatusti valvomisen väärti. Yöjuoksun tarkoitus ei ole laikka punaisena eteenpäin ryntäily vaan taatusti rauhallisista poluista nautiskelu sekä yöksi rauhoittuvan luonnon haistelu, ehkä myös maistelu. After Runit voikin sitten viettää toisenlaisilla yöjuoksuilla. Lähtöaika klo 21-22 ajankohdasta riippuen

     

    Sisältää: Opastuksen, pieni yöpala, kuljetukset Jounin kaupalta ja takaisin

    Ota mukaan: Säähän sopiva juoksuvaatetus taukotakkeineen, polkujuoksukengät, omaa evästä/energiaa ja juomaa juoksuun soveltuvassa repussa tai liivissä

    Kesto & matka: 2–2,5 h & 10–15 km (matka ryhmän vauhdin mukaan)

    Hinta: 2–3 hlöä 75 €/hlö, 3–6 hlöä 65 €/hlö